Joululahjakeräys
Ajatus joululahjakeräyksestä syntyi jo vuosituhannen alussa, mutta jostain syystä jouluja tuli ja meni, kunnes syksyllä 2007 ajatus heräsi jälleen eloon. Jutustelun tuoksinassa heitetty kommentti sai Varpun RiihiKimarasta kiinnostumaan asiasta, ja eipä aikaakaan, kun keräys oli lähtenyt liikkeelle.
Odotuksemme eivät olleet suuret, mutta halu tehdä jotain hyvää lapsiperheiden hyväksi sitäkin suurempi. Pian alkoi ovi käydä ja paketteja toivat sekä yrittäjät, että tavalliset ihmiset. Niin aivan lapset, kuin eläkeläisetkin. Yhteistä kaikille oli halu tuottaa hyvää mieltä riihimäkeläisille lapsiperheille. Lahjoja kertyi kahdessa viikossa kaikkiaan n. 800 kappaletta, mikä oli moninkertaisesti se mitä ennakkoon osasimme arvailla. Kiitos niistä kuuluu kaikille teille, jotka otitte osaa keräykseemme.
Seurakunnan diakoniatoimiston väki toimitti paketit perille oikeisiin osoitteisiin. Lähes poikkeuksetta hetket, jolloin lahjat luovutettiin, muodostuivat hyvin tunteikkaiksi, eivätkä kyyneleetkään olleet harvinaisia. Miksi joku haluaa tehdä hyvää tuntemattomille, kysyttiin useammankin kerran. Juuri nämä viestit kertovat siitä, että tällaiselle keräykselle on olemassa paikka joulunalla jatkossakin.
Siksipä perustimme syksyllä 2008 yhdistyksen nimeltä Tunne Joulun saapuneen ry. Yhdistyksen on helpompi toimia ja luoda yhteyksiä eri tahojen kanssaja samalla voitiin luoda oma brändi juuri meidän riihimäkeläisten omalle joulunajan hyväntekeväisyystempaukselle.
Toimijoina vuoden 2009 Joululahjakeräyksessä ovat edelleen samat henkilöt, kuin aiemminkin ja diakoniatoimisto toimii Joulupukin apulaisena aiempien vuosien tapaan. Viimevuotiseen tapaan tänäkin vuonna haluamme rauhoittaa jouluviikon jouluvalmisteluille. Aloitamme keräyksen 21.11 ja jatkamme 13.12 saakka. Jos haluat kantaa kortesi kekoon, niin toimita pakettisi mielellään paketoimattona, vaikkapa lahjakassissa RiihiKimaraan, os. Hämeenkatu 24-26 11110 Riihimäki, josta se toimitetaan eteenpäin.
Kiitos